Skip to main content

Nälänhädän ehkäiseminen ja lieventäminen

Alipainoisia ja virheravittuja lapsia hoidetaan ravitsemuskeskuksessa Ambovomben alueella. Kuva: WFP/Shelley ThakralNälänhädän torjunta

WFP:llä on asiantuntemusta, työntekijöitä eri puolilla maailmaa, sekä toiminnallinen laajuus, joiden avulla voidaan pysäyttää nälänhätä ja nälkiintymisen riski. Keinojamme ovat mm. hätäruoka-avustus, huipputeknologian hyödyntäminen nälänhädän riskistä varoittamiseen ja sopivimman reagoinnin määrittämiseen, sekä kuljetuskapasiteettimme mobilisointi - esimerkiksi avustuksen kuljettaminen ilmateitse tai ilmapudotuksilla silloin, kun muut reitit ovat tukossa. Pyrimme myös estämään tilanteiden pahenemista nälänhätään vahvistamalla koulutusta, ravitsemusta, elinkeinojen kestävyyttä, sekä kouluruokaohjelmien kaltaisia sosiaalisen suojelun järjestelmiä.

Nälänhädän torjunta | Nälänhädän ehkäiseminen

Henkiä pelastava toimintamme

Montepuezin Palman kylästä kotoaan lähtemään joutuneita ihmisiä. Kuva: WFP/Yuri AndradeHätäapu

Ennakkovaroitusjärjestelmät, hätätilanteissa nopeasti reagoiva ammattitaitoinen työvoima, sekä maailmanlaajuinen toimitusketjukapasiteettimme mahdollistavat sen, että WFP voi olla paikalla ensimmäisten joukossa katastrofin sattuessa. Joka vuosi WFP auttaa miljoonia ihmisiä, jotka joutuvat lähtemään kotiseudultaan, jäävät kodittomiksi, tai jäävät vaille perusresursseja konfliktien, ilmastonmuutoksen vaikutusten, pandemioiden ja muiden katastrofien vuoksi.

Hätäapu

 

 

 

 

Khalid saa kuukausittain yleistä ruoka-avustusta WFP:ltä. Kuva: WFP/Annabel SymingtonRuoka-avustus

WFP:n ruoka-avustuksella on muitakin tavoitteita kuin nälän välitön lievittäminen. Kestävän kehityksen tavoitteen 2 - maailma ilman nälkää - saavuttamiseksi tarjoamme räätälöityjä ja monivuotisia tukiohjelmia, jotka on suunniteltu parantamaan kansojen ravitsemusindikaattoreita. Tarjoamme käteissiirtoja alueilla, joilla markkinat ja rahoitussektori toimivat. Niiden avulla ihmiset, joiden eteen työskentelemme, voivat ostaa ravitsevaa ruokaa oman valintansa mukaan.

Ruoka-avustus | Käteissiirrot

 

 

Kiinan hallituksen lahjoittama nestemäinen happi tuotiin Kathmanduun Nepalin ja Kiinan rajalla sijaitsevasta Tatopanin rajasatamasta ja kuljetettiin rekalla Kathmanduun hallituksen sairaaloihin. Kuva: WFP/Srawan ShresthaToimitusketju

Joka päivä WFP:llä on 5 600 kuorma-autoa, 100 lentokonetta ja 30 laivaa liikkeellä, jotka nälänhädän estämiseksi toimittavat elintärkeää ruokaa ja muuta avustusta sitä eniten tarvitseville. WFP:llä on kuuden vuosikymmenen kokemus yhteistyöstä hallitusten ja kansalaisjärjestöjen, tavarantoimittajien, ja paikallisyhteisöjen kanssa. Toimimme myös yritysten ja pienviljelijöiden kanssa, ja investoimme paikallisiin talouksiin, markkinoihin ja yksityissektoriin.

 

 

 

 

YK:n humanitaarisen avustuksen varasto (UNHRD) Panama Pacificon kansainvälisellä lentoasemalla Panaman kaupungissa, Panamassa. Kuva: WFP/Elio RujanoHumanitaarinen tuki ja palvelut

Niukan rahoituksen ja korkeiden tehokkuusodotusten vuoksi humanitaarisen yhteisön on yhä useammin toimittava synkronoidusti, tehostettava prosessejaan ja yhdistettävä resurssejaan. WFP tarjoaa laajan asiantuntemuksensa ja kapasiteettinsa toimitusketjujen, tekniikan ja hätäviestinnän alalla - usein kaikkein haastavimmissa ympäristöissä - muiden humanitaaristen toimijoiden käyttöön. Lisäksi WFP johtaa useiden virastojen välisiä Logistiikkaklusteria (Logistics Cluster) ja Hätäviestintäklusteria (Emergency Telecommunications Cluster, ETC), sekä on toinen Ruokaturvaklusterin (Food Security Cluster) johtajista.

Humanitaarinen tuki ja palvelut

 

Viikon kestäneet rankkasateet ovat aiheuttaneet satoja maanvyöryjä rohingya-pakolaisleireillä. Kuva: WFP/Gemma SnowdonKatastrofiriskien vähentäminen

Katastrofit ovat yksi keskeisimmistä nälän ja aliravitsemuksen aiheuttajista maailmassa, ja etenkin äärimmäiset sääilmiöt ovat lisääntymässä ilmastokriisin seurauksena. WFP:n maakohtaisiin ohjelmiin sisältyy kohdennettuja toimia, joilla puututaan ilmastokatastrofien riskeihin ja lievennetään niiden vaikutuksia ruokaturvaan. Näitä ovat esimerkiksi maaperän ja veden suojelu, tulvasuojelu- ja viemäröinti-infrastruktuurin kehittäminen, yhteiskäyttöisten lampien ja tekoaltaiden rakentaminen, sekä eroosiolle ja maanvyöryille alttiiden rinteiden pengertäminen.

Katastrofiriskien vähentäminen

Elämiä muuttava toimintamme

FFA-toimintaan osallistuvat työstävät puolikuita. Kuva: WFP/Mariama Ali SouleyKestävät elinkeinot ja ekosysteemit

Ruokaturvattomuus on yleisintä herkimmillä ja huonokuntoisimmilla alueilla, jotka ovat alttiita katastrofeille ja toistuville shokeille ja kriiseille - kuten ilmastonmuutoksen aiheuttamille äärimmäisille sääilmiöille. WFP auttaa valtioita ja kaikkein haavoittuvimpia ja ruokaturvattomimpia yhteisöjä hallinnoimaan luonnonvaroja kestävällä tavalla, jotta ne voivat vastata nykyisiin toimeentulotarpeisiin ja turvata resurssit tuleville sukupolville.

 

 

 

Shahidul Islam ja Rowshan Ara kahden tyttärensä Sayma Khatun ja Sumaiya Khatunin kanssa veneessään hyttysverkon alla. Kuva: WFP/Sayed Asif MahmudIlmastotoimet

Ilmastonmuutoksen vuoksi yhteisöt kärsivät entistä useammin äärimmäisistä sääilmiöistä. WFP auttaa tasoittamaan niiden vaikutuksia ihmisten elämään ja toimeentuloon. Ennusteisiin perustuvassa rahoituksessa hyödynnetään sääennusteisiin perustuvaa parannettua ennakkovaroitusta, jonka avulla yhteisöjä varoitetaan katastrofeista etukäteen. Näin heille voidaan myös tarjota vakuutus ennakoivia toimenpiteitä, kuten omaisuuden ja karjan evakuointia, kotitilojen vahvistamista, sekä ruoan ja muiden välttämättömien tavaroiden ostamista varten. Indeksivakuutuksessa hyödynnetään kaukokartoitusta ja hydrometeorologisia tietoja satovahinkojen ajankohdan tarkempaa määrittämistä ja korvausten maksamista varten.

Ilmastotoimet 

 

 

Furaha antaa nuorimmalle pojalleen Kyungu Evaristelle ravitsevaa maapähkinätahnaa Kalemiessa, Kongon demokraattisessa tasavallassa. Kuva: WFP/Arete/Fredrik LernerydRavitsemus

Aliravitsemus estää ihmisiä ja yhteisöjä kehittymästä täysipainoisesti ja uhkaa heidän tulevaisuuttaan. WFP torjuu kaikissa konteksteissa kaikkia virheravitsemuksen muotoja, kuten vitamiinien ja kivennäisaineiden puutostiloja sekä ylipainoa ja lihavuutta. Toimimme varhaisessa vaiheessa, ja ohjelmissamme keskitytään raskauden jälkeisistä ensimmäisistä 1 000 päivästä lapsen toiseen syntymäpäivään. Tarjoamme mahdollisuuden terveelliseen ja ravitsevaan ruokaan pienille lapsille, raskaana oleville ja imettäville naisille, sekä hiv-tartunnan saaneille ihmisille.

Ravitsemus

 

 

 

 

Ahmed Bin Hanbalin koulu Dar Saadissa, Adenissa. Kuva: WFP/Annabel SymingtonKouluruokaohjelmat

WFP on suurin kouluruokailuohjelmia toteuttava humanitaarinen järjestö. Kouluruokaohjelmat parantavat lasten ravitsemusta ja terveyttä, lisäävät heidän koulutusmahdollisuuksia, ja näin myös vähentävät lapsityövoiman ja varhaisavioliittojen kaltaisia riskejä joissakin maissa. Tämä auttaa luomaan lapsille ja yhteisöille paremman tulevaisuuden, ja kasvattaa maiden inhimillistä pääomaa. WFP:n kouluruokailuohjelmissa ostetaan ruokaa paikallisesti aina kun mahdollista, mikä lisää osaltaan pienviljelijöiden tuloja ja elävöittää paikallistaloutta.

Kouluruoka

 

 

Taimy Chakma ruokkii lehmiään. Kuva: WFP/Sayed Asif MahmudSukupuolten tasa-arvo

Sukupuolten tasa-arvo on välttämätön edellytys sille, että maailmassa ei ole nälkää. Koska yli 50 % ihmisistä, joiden eteen työskentelemme ovat naisia, WFP pyrkii varmistamaan, että ruoka-avustuspolitiikat ja -ohjelmat luovat olosuhteet, jotka edistävät sukupuolten tasa-arvoa ja naisten vaikutusmahdollisuuksia niiden heikentämisen sijasta..

Sukupuolten tasa-arvo

 

 

 

WFP:n Ruandan kestävä toimeentulo-ohjelma Länsi-Ruandan Rutsirossa. Kuva: WFP/Emily FredenbergVoimavarojen luominen

WFP:n Food Assistance for Assets -ohjelmassa ihmiset saavat elintarvikkeita tai käteistä perusruokatarpeidensa tyydyttämiseksi samalla, kun he työskentelevät yhteisön voimavarojen tai elinkeinojen vahvistamiseksi esimerkiksi tie-, silta-, metsänistutus-, vesiensuojelu- tai maanparannushankkeiden parissa.

 

 

 

 

 

Imantagin maaseutualuetta Imbaburan maakunnassa Ecuadorissa. Kuva: WFP/Ana BuitronPienviljelijöiden tukeminen

Pienviljelijät tuottavat suurimman osan maailman ruoasta ja ovat ratkaisevassa asemassa nälän poistamisessa. WFP auttaa rakentamaan kestäviä ruokajärjestelmiä helpottamalla pienviljelijöiden mahdollisuuksia käyttää tuotantovälineitä ja tehokkaita sadonkorjuun jälkeisiä käsittely- ja varastointitekniikoita. Lisäksi yksityiselle sektorille tarkoitettu Farm to Market Alliance -ohjelma yhdistää pienviljelijät markkinoille ja auttaa heitä monipuolistamaan viljelyään ja kasvattamaan liiketoimintapotentiaaliaan.

Pienviljelijöiden tukeminen

 

 

 

 

Falha lähikaupassaan, joka on yksi WFP:n Länsirannan käteisavustusohjelman 135:stä osallistujasta. Kuva: WFP/Elias HalabiKäteisavustus ja tuki markkinoille

WFP on humanitaarisen yhteisön suurin käteisavustuksen antaja. Työskentelemme myös paikallisten markkinoiden vahvistamiseksi ja vähittäiskaupan kehittämiseksi, jotta ruoan hinta alenisi - ja asiakkaiden ostovoiman kasvaisi - samalla kun vähittäiskauppiaiden kannattavuus säilyy ennallaan tai jopa kasvaa.

 

 

 

 

Madagaskarin P4P-ohjelmalla pyritään lisäämään pienviljelijöiden mahdollisuuksia ja pääsyä maatalousmarkkinoille. Kuva: WFP/Giulio d'AdamoRuokajärjestelmät

Haurailla, rikkinäisillä tai vääristyneillä ruokajärjestelmillä on tuhoisa vaikutus kehitykseen ja ympäristöön: ne aiheuttavat kolmanneksen kasvihuonekaasuista, kuluttavat maaperää ja vettä, ja tuhlaavat kolmanneksen kaikesta ruoasta ja ruoantuotannosta (rahassa mitattuna noin 884 miljardia euroa). WFP:llä on kuuden vuosikymmenen kokemus maailman haavoittuvimpien ja syrjäisimmillä seuduilla asuvien ihmisten ruokajärjestelmien korjaamisesta, ylläpitämisestä ja parantamisesta.

 

 

 

"Unity-kanava" Kalafganin alueella Takharin maakunnassa Afganistanissa. Kuva: WFP/Arete/Andrew QuiltyKestokyvyn rakentaminen

Konfliktien, luonnonkatastrofien ja poliittisen epävakauden kaltaisilla shokeilla ja stressitekijöillä voi olla tuhoisa vaikutus kehitystyön tuloksiin. Kestokykyä parantavien toimenpiteiden sisällyttäminen humanitaarisiin ohjelmiin vähentää tarvetta käyttää varoja toistuvaan kriisinhallintaan, ja auttaa samalla kuromaan umpeen pitkään kasvaneita kehityseroja.

Kestokyvyn rakentaminen

Rauhan ja vakauden rakentaminen

Mokhan vanha kaupunki Jemenin länsirannikolla, joka kärsi pahoja vaurioita ilmaiskuissa. Kuva: WFP/Annabel SymingtonKonfliktit ja nälkä

Konfliktit ovat suurin yksittäinen haaste nälänhädän poistamiseksi; lähes 60 prosenttia maailman nälkää näkevistä ihmisistä asuu alueilla, joihin kohdistuu aseellista väkivaltaa.

WFP:n apu ei ole pelkkä pelastusrengas konfliktin takia loukkuun jääneille, piirityksen alla eläville, tai kodeistaan pakeneville ihmisille; vaan se voi olla myös ensimmäinen askel kohti rauhaa ja auttaa lievittämään jännitteitä, jotka voivat kärjistyä konfliktiksi.

Konfliktit ja nälkäHätäapu | Ruoka-avustus

Tukemme hallituksille

Kansallisen katastrofien hallinnan ja riskien vähentämisen instituutin (INGD) Antonio Beleza (vas.) ja World Food Programmen Domingos Reane tekevät trooppisen Eloise-myrskyn jälkeistä lennokkiarviointia. Kuva: Mercy Air/Matthias ReuterKansallisen toimintakyvyn vahvistaminen

WFP tukee hallituksia ja muita kumppaneita valmiuksien kehittämisessä katastrofiriskien hallintaan ja ruokaturvan parantamiseen, sekä investoi ennakkovaroitus- ja valmiusjärjestelmiin ilmasto- ja muita uhkia varten. Autamme myös maita mobilisoimaan rahoitusta ilmastotoimia ja kestokyvyn kasvattamista varten esimerkiksi lahjoittajavaltioilta ja muista lähteistä, kuten sopeutumisrahastosta ja vihreästä ilmastorahastosta.

Kansallisen toimintakyvyn vahvistaminen

 

 

COVID-19-pandemian aiheuttamien koulujen sulkemisen vuoksi WFP ja opetusministeriö ovat alkaneet toimittaa kotiin vietäviä annoksia noin 110 000 ilman kouluruokaa jääneiden lapsien vanhemmille. Kuva: WFP/Miller CholesSosiaalinen suojelu

WFP tarjoaa hallituksille teknistä neuvontaa ja operatiivista tukea sosiaalisen suojelun järjestelmien vahvistamiseksi, mikä parantaa niiden kykyä rakentaa kestokykyä ja reagoida hätätilanteisiin (kuten katastrofeihin tai äkillisiin väestön siirtymiin), sekä parantaa niiden vaikutusta ruokaturvaan ja ravitsemukseen. Ruoka- ja käteisavustuksen, kouluruokaohjelmien, ja vakuutusten tarjoamisen myötä saamansa kokemuksen ansiosta WFP voi myös täydentää hallitusten toimia.

Kouluruokaohjelmat

 

 

Elintarvike- ja markkinaosaston vanhempi tutkija Louise Abayomi (Postharvest-hankkeesta), valmistelee fufua näytteenottoa varten ja näyttää kongolaiselle ryhmälle, miten jauhoja, vettä ja ravinteita annostellaan oikea määrä. Kuva: WFP/Alice RahmounEtelä–etelä-yhteistyö

WFP tukee hallituksia myös helpottamalla etelä-etelä- ja kolmikantayhteistyötä - eli tietojen, kokemusten, taitojen, resurssien ja teknisen osaamisen suoraa vaihtoa kehittyvien maiden välillä, usein kolmannen valtion tai multilateraalisen järjestön, kuten WFP:n, avustuksella. Tämä "kolmikantainen" tuki voi tarkoittaa rahoitusta, koulutusta, hallinnointia, teknologisia järjestelmiä tai muunlaista tukea.

Etelä-etelä-yhteistyö

Innovaatio ja digtaalinen muutos

Vuonna 2019 WFP käytti Mosambikissa sattuneen sykloni Idain jälkeen lennokkeja ensimmäistä kertaa hätäaputoimissa katastrofin jälkeisten nopeiden arviointien tekemiseen sekä koordinointiin kansallisten viranomaisten ja kumppaneiden kanssa paikan päällä.  Kuva: WFP/INGC/Antonio Jose BelezaInnovaatio ja teknologia

WFP hyödyntää uutta teknologiaa ja datan vastuullista käyttöä, jotta nälkä voitaisiin poistaa vuoteen 2030 mennessä. Käytämme lennokkeja parantaaksemme reagointiamme humanitaarisissa hätätilanteissa ja hätätilanteiden yhteyksiä tietotekniikan ja viestinnän hätätukitiimimme (Fast IT and Telecommunications Emergency and Support Team, FITTEST) ja Hätäviestintäklusterimme (Emergency Telecommunications Cluster, ETC) avulla. Varmistamme, että oikeat ihmiset saavat oikeanlaista avustusta pilvipohjaisella alustallamme SCOPE:lla, ja hyödynnämme lohkoketjuja ja reaaliaikaista dataa parantaaksemme avustuksen koordinointia ja toimittamista koko humanitaarisella sektorilla. Münchenissä sijaitseva Innovaatiokeskuksemme on vuoden 2015 perustamisestaan lähtien pilotoinut uusia ratkaisuja nälän poistamiseksi.

Innovaatio ja teknologia