Ruokaturva ja ravitsemus ovat vaarassa monissa osissa maailmaa konflikteista, luonnonkatastrofeista tai politiikan puutteista johtuen – vaikka globalisaatio edistääkin taloudellista, sosiaalista ja teknologista kasvua. Eri valtioissa ja maanosissa kansalaisilla on yhä enemmän odotuksia vastuullisuudesta ja hyvästä hallintotavasta. Tätä taustaa vasten maiden hallitukset ovat yksimielisesti hyväksyneet kestävän kehityksen tavoitteet, jotka edustavat tähän mennessä laajimpaa yritystä monien haasteiden, kuten jatkuvan köyhyyden, nälän ja aliravitsemuksen, torjumiseksi.
Ruokaturva- ja ravitsemuspolitiikan on perustuttava vahvaan hallintoon, reagoiviin instituutioihin ja suotuisaan ympäristöön ollakseen merkityksellistä ja tehokasta. Tähän yhdistelmään sisältyy yleensä katastrofiriskien hallintasuunnitelmia, vahvoja sosiaalisen suojelun järjestelmiä ja osallistavia taloudellisia ja sosiaalisia ohjelmia. YK:n World Food Programme (WFP) tarjoaa kansallisesti räätälöityä teknistä tukea ja toimintavalmiuksien kehittämistä, jotta yksittäiset valtiot voivat vahvistaa omia valmiuksiaan näillä aloilla. WFP vastaa toimintavalmiuksien puutteisiin yhteistyövaltion hallinnoiman, WFP:n toteuttaman ja muiden yhteistyövaltioiden tukeman arviointimenetelmän avulla.
Arviointimenetelmä auttaa tunnistamaan toimintavalmiuksien vahvistamisen kansalliset tarpeet viidellä kriittisellä alueella, jotka ovat tärkeitä kansallisen ruokaturvan ja ravitsemuksen tavoitteiden saavuttamisessa:
- Politiikka ja lainsäädäntö
- Institutionaalinen vastuu
- Strateginen suunnittelu ja rahoitus
- Kansallisen ohjelman suunnittelu ja toteuttaminen
- Valtiosta riippumattomien toimijoiden sitoutuminen ja osallistuminen
Nämä alueet ohjaavat myös WFP:n tarjoamaa teknistä tukea ja toimintavalmiuksien vahvistamista. WFP:n avun tarpeen on rakennuttava kansallisten kehitystavoitteiden, kriittisten tarpeiden ja käytettävissä olevien voimavarojen ympärille. Tarpeelliset ruokaturva- ja ravitsemusratkaisut päätetään yhdessä kansallinen hallituksen, kehitysyhteistyökumppaneiden ja WFP:n kesken. Näillä ratkaisuilla voidaan parantaa katastrofivalmiutta ja hätätilanteisiin vastaamista, logistiikkaa ja toimitusketjun hallintaa, vahvistaa kykyä vähentää riskejä sosiaalisten turvaverkkojen avulla ja tukea ilmaston luomien riskien hallintaa, sopeutumista ja kestokykyä. Usein maakohtaisilla ohjelmilla pyritään tukemaan paikallisten markkinoiden kehittämistä ja vahvistamaan läpileikkaavia aloja, kuten ravitsemus- ja HIV/AIDS-ohjelmia.
Sekä teknistä tukea että toimintavalmiuksien vahvistamista voidaan tarjota WFP:n oman henkilöstön avulla ja osana sen ohjelmaa tai käyttämällä ulkoisia asiantuntijoita. WFP voi myös helpottaa tietojen siirtoa kolmansilta osapuolilta esimerkiksi etelä–etelä-yhteistyön tai kolmenvälisen yhteistyön mallien avulla, jotka kannustavat kehittyviä maita jakamaan parhaita käytäntöjä toisilleen.
