Viidentoista viime vuoden aikana suurin osa maailmanlaajuisesta talouskasvusta on tapahtunut kehitysmaissa ja keskituloisissa maissa. Hallinnolliset normit ja käytännöt vahvistuvat: monet valtiot ovat kehittäneet ja testanneet omia tapojaan saavuttaa maailma ilman nälkää. Samanaikaisesti kestävän kehityksen tavoitteiden, erityisesti "Ei nälkää" -kehitystavoitteen yleismaailmallisuus tarkoittaa, että nälkä ja aliravitsemus on poistettava kaikilta ihmisiltä kaikissa maissa. Yksikään kehitysyhteistyön toimija, hallitus tai muu taho ei kuitenkaan pysty tähän yksin. Viimeinen kestävän kehityksen tavoitteista eli tavoite 17 velvoittaakin sidosryhmät tekemään yhteistyötä muiden 16 tavoitteen saavuttamiseksi.
Tapamme toimia on yhtä lailla käytännön välttämättömyys kuin maailmanlaajuisten suuntausten heijastuma. Kehitysmaiden välinen yhteistyö lisääntyy sekä määrän että laajuuden suhteen: YK:n pääsihteerin vuoden 2015 etelä–etelä-yhteistyötä koskevassa raportissa kehitysmaiden väliseksi rahavirraksi arvioitiin 13–16 miljardia euroa eli noin 12 prosenttia kaikesta kansainvälisestä kehitysavusta.
Käytännössä WFP vastaa kehitysmaiden hallitusten pyyntöihin auttaa tunnistamaan, konkretisoimaan ja valmistelemaan heidän kansallisia ruoka- ja ravitsemuskysymyksiin liittyviä ratkaisujaan ja jakamaan niitä toistensa kanssa. Tällainen tuki täydentää vakiintunutta järjestelmäämme, jossa WFP:n maatoimistot antavat kahdenvälistä apua isäntähallituksille. Vuonna 2015 kuusi kymmenestä – luku kasvoi edellisvuoden alle puolesta – maaoperaatiosta raportoi etelä–etelä- tai kolmenvälisestä yhteistyöstä. Käytännössä siihen voi kuulua:
- viestintä- tai yhteistyökanavien luomista kahden tai useamman maan välille niillä sektoreilla, joilla on hyödyllisiä kokemuksia jaettavana,
- ei nälkää -tavoitetta edistävien innovatiivisten, kansallisten ratkaisujen levittämistä,
- maiden auttamista tunnistamaan ja seulomaan mahdollisia ulkomaisia ratkaisuja vielä ratkaisemattomiin sisäisiin haasteisiin,
- maakohtaisten kokemusten ja opetusten jakamista ruokaturvakäytäntöjen laajentamiseksi,
- kumppanuuksien solmimista alueellisten tai tietyillä osa-alueilla toimivien organisaatioiden kanssa yhteistyön vahvistamiseksi nälän ja aliravitsemuksen vastaisessa taistelussa,
- yhteyksien vahvistamista tutkimuslaitoksiin ja kansalaisjärjestöihin sekä niiden välille tieteellisen näyttöpohjan rakentamiseksi ei nälkää -tavoitteelle,
- ja WFP:n työn integroimista ja linjaamista YK:n laajempien aloitteiden kanssa, mukaan lukien muiden Roomassa sijaitsevien toimistojen (FAO ja IFAD), YK:n etelä–etelä-yhteistyön toimiston (UN Office for South-South Cooperation, UNOSSC) sekä koko YK-järjestelmän tekemät aloitteet.
Tähän mennessä saatu näyttö WFP:n tukemista etelä–etelä- ja kolmenvälisistä yhteistyöaloitteista on tuonut esiin kehitysmaiden laajan kiinnostuksen WFP:n kanssa tehtävää etelä–etelä- ja kolmenvälistä yhteistyötä kohtaan eri osa-alueilla, kuten:
- sosiaaliturva ja turvaverkot (koulujen ruokaohjelmiin keskittyen),
- ravitsemuksen ja ruuan ravinnepitoisuuden kohentaminen,
- pienviljelijöiden voimaannuttaminen ja yhdistäminen markkinoille,
- maaseudun kehittäminen ja köyhyyden vähentäminen,
- katastrofiriskien vähentäminen, ilmastonmuutokseen sopeutuminen ja varhaisvaroitus,
- katastrofivalmius ja hätätilanteisiin vastaaminen.
