Sodan paino

Kun saavuin viimeisimmältä työtehtävältäni Jemenistä, paiskasin autonoveni kiinni niin lujaa, että ikkuna lähti irti. Olin tottunut avaamaan ja sulkemaan panssaroitujen autojen raskaita ovia ja pitämään ylläni luodinkestäviä liivejä. Kaikki se ja muut varatoimet, joita sota-alueella työskennellessä joutuu tekemään, lisäävät kaikkeen painoa ja hidastavat menoa.

Suurin osa Jemeniä sijaitsee kaiken lisäksi 2 000–3000 metriä merenpinnan yläpuolella. Ennen kuin korkeusasteeseen tottuu, verisolut eivät saa tarpeeksi happea ja elimistö joutuu tekemään enemmän työtä liikkuakseen. Tuntuu kuin olisi vedessä; vastus on niin kova, että liikkuu kuin hidastettuna. Kun palaa merenpinnan tasolle, olo on kuin teräsmiehellä, koska veressä on ollut niin paljon lisähappea ja lihakset ovat tehneet ylimääräistä työtä. Näistä syistä autoni joutui korjaamolle.

Lisäpaino, josta juuri kerroin, ei ole ainoa asia, joka hidastaa menoa Jemenissä.

Ennen kuin humanitaarisen työn tekijät voivat mennä minnekään, konfliktin molempien osapuolten tulee sopia paikoista, jonne voi mennä ja mihin aikaan. Liikkumistamme valvotaan radiokeskustelujen kautta ja ilmasta ajoneuvojemme katolla olevia numeroita seuraamalla. Niiden avulla meidät tunnistetaan humanitaarisen työn tekijöiksi. Jokapäiväistä kulkua hidastaa tuhoutuneet tiet ja sillat sekä tarkastuspisteet ja liikenne.

Jemenissä on meneillään tämän hetken pahin humanitaarinen kriisi. Yli kolme vuotta kestänyt konflikti on ajanut maan nälänhädän partaalle. Lähes 18 miljoonaa ihmistä eivät tiedä, mistä ja milloin he tulevat saamaan seuraavan ateriansa. Suurin osa on täysin riippuvaisia YK:n World Food Programmen (WFP:n) ja muiden humanitaaristen järjestöjen ruoka-avustuksesta.

Sota-alueilla humanitaaristen organisaatioiden työn suurin haaste on se, että emme pääse kaikkialle, missä ihmiset ovat avun tarpeessa. Kaikessa on kyse pääsystä. Jos emme pysty toimittamaan ruokaa pakeneville ihmisille, jotka ovat menettäneet kotinsa, viljelyalansa ja torinsa, he kuolevat nälkään.

Saada on maakunta Saudi-Arabian rajalla, 2000 metriä merenpinnan yläpuolella. Se on huthien ydinaluetta ja Jemenin hedelmä-aitta, jossa kasvaa omenoita ja granaattiomenoita. Kun matkustimme alueen halki, en nähnyt yhtään ainutta siltaa, jota ei olisi tuhottu. Jos maanviljelijöillä ei ole polttoainetta tai teitä, joiden avulla he saavat satonsa myytäväksi torilla, nälkää kasvaa. Tällä hetkellä Saadassa on Jemenin korkeimmat aliravitsemustasot

Sa'dah on Saadan maakunnan pääkaupunki. Se on tuhoutunut taisteluissa pahasti. Kaupunki muistutti minua Sarajevosta miehityksen aikana. Kodit, torialueet ja virastotalot ovat enää pelkkää betonimurskaa.

Kuvittele olevasi kalastaja; tottunut meren vapauteen ja laajuuteen. Viimeinen paikka, jonne haluaisit päätyä, on Sa'dahn kaupunki. Sieltä kuitenkin löysin Adel Abdullahin, energisen 43-vuotiaan kalastajan, joka on kotoisin Hodeidahn satamakaupungista.

Kysyin häneltä mitä hän tekee Sa'dahssa, hänhän on kuin kala kuivalla maalla. Adel kertoi, että taistelujen takia hän ei voinut enää mennä merelle kalastamaan. Kun väkivalta voimistui, hänelle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin paeta 11 henkisen perheensä kanssa. He myivät kaiken mitä omistivat, jotta heillä olisi varaa pakomatkaan, ja nyt he asuvat väliaikaisissa asutuksissa paikoissa, jotka ovat täynnä roskia ja jätettä. Perheen naiset joutuvat kerjäämään kadulla ruokkiakseen lapset.

Adel kertoo minulle, että jos sota loppuu, he palaavat heti kotiin Hodeidahn. "Perheen naiset ovat valtavan peloissaan. Joka tunti ylitsemme lentää sotakoneita. Me haluamme vain rauhaa ja turvaa." Hän sanoo.

Kun saavuin Hodeidahn muutama päivä myöhemmin, ymmärsin miksi Adel ja hänen perheensä pakenivat sieltä. Tavallisesti vilkas satamakaupunki oli oudon hiljainen, räjähdyksiä lukuunottamatta. Noin puolet asukkaista oli lähtenyt kaupungista. Ne jotka jäivät, olivat äärimmäisen peloissaan ja epätoivoisia odottaessaan vääjäämätöntä taistelua, joka käytäisiin kaupungin ja sataman hallinnasta.

Hodeidahn satama on Jemenille kuin elämänlanka. Parhaimpinakin aikoina 90 prosenttia kaikesta ruuasta tuotiin maahan ulkomailta. Myös polttoaine, jota tarvitaan kulkemiseen ja kaupankäyntiin, tulee Hodeidahn kautta. Taistelut ovat kuitenkin vahingoittaneet varastotiloja, nostokurkia ja muuta infrastruktuuria, jota tarvitaan rahtilaivojen lastin purkamiseen.

Satama oli toiminnassa sinä päivänä, kun vierailin kaupungissa. Sen on pysyttävä auki, sillä jos humanitaarinen avustus tai tuontitavarat eivät pääse maahan, ihmiset Jemenissä nääntyvät.

Kuten aina, lapset joutuvat kantamaan raskaimman taakan. Heidän täytyy selvitä väkivallan ja tuhon keskellä sekä lopulta rakentaa yhteiskunta uudelleen, kun taistelut loppuvat. Se on raskas taakka kantaa, mutta se ei estä lapsia, kuten 13-vuotiasta Hussienia haaveilemasta tulevansa isona lääkäriksi. Jemen tulee todella tarvitsemaan lääkäreitä, mutta niin kauan kuin rauhaa ei saavuteta, nälän paino tulee pitämään Hussienin kaltaisten lasten unelmat saavuttamattomissa.

Lue lisää WFP:n toiminnasta Jemenissä