Skip to main content

WFP ja Suomi perustavat kansainvälisen toimintaryhmän kouluruokaohjelmien tukemiseksi

Photo: WFP/Antoine Vallas
ROOMA/KÖÖPENHAMINA - Yhdistyneiden kansakuntien World Food Programme (WFP) on nimittänyt Suomen kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnarin perustajajäseneksi korkean tason komitealle, joka tukee kouluruokaohjelmien kehittämistä maailmanlaajuisesti.

Skinnarin johtajarooli lanseerattiin State of School Feeding Worldwide 2020 -raportin julkistamistilaisuuden yhteydessä. Yksi raportin esittelemistä tavoitteista on kansainvälinen toimintaryhmä, joka tukee hallituksia kouluruokaohjelmien ennalleen palauttamisessa ja laajentamisessa koronapandemian jälkeen. Skinnarin nimitys on ensimmäinen askel kohti tätä tavoitetta.

"Kun koulut suljettiin pandemian alkaessa, 370 miljoonaa koululaista menetti yhtäkkiä päivän ainoan kunnollisen ateriansa", kuvaa WFP:n pääjohtaja David Beasley. "Nyt on kulunut vuosi siitä, kun korona sulki koulut, ja on aika tehostaa toimia ja varmistaa, että koulujärjestelmät avataan uudelleen turvallisesti. Lasten on päästävä takaisin kouluruokaohjelmien piiriin mahdollisimman pian, jotta emme menetä kokonaista sukupolvea. Odotamme innolla yhteistyötä Suomen kanssa saadaksemme koalition muodostettua tämän tavoitteen tukemiseksi."

”Kouluruokailu on olennainen osa suomalaisen koulutusjärjestelmän menestystarinaa, ja se on mahdollistanut koulutuksen ja lukutaidon kehittymisen nykyiselle tasolle viimeisen 70 vuoden aikana", toteaa kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari. ”Nyt elämme maailmassa, jossa nälkä ja aliravitsemus ovat merkittävästi lisääntyneet ja tilanteella on vakavia seurauksia lapsille, jotka ovat riippuvaisia koulusta saamastaan ateriasta. Toimintakoalition perustaminen on tärkeää, jotta voimme kehittää parempia koulutus- ja ruokajärjestelmiä, jotka tukevat kaikkia, erityisesti lapsia.”

Vuoden 2020 alussa puolet (388 miljoonaa) kaikista koululaisista 161 maassa sai kouluruokaa, mikä muodosti maailman suurimman sosiaalisen turvaverkon. Vuosikymmenen laajeneva trendi kouluruokailussa päättyi koronapandemian puhkeamiseen ja sitä seuranneisiin sulkutiloihin. Tämän myötä 370 miljoonaa lasta jäi äkkiä vaille kouluruokaa, joka on monille päivän ainoa ateria.

Koulujen avautuessa kouluruokaohjelmat tulevat olemaan tärkeämmässä roolissa kuin koskaan. Kouluruokailulla voidaan puuttua lasten nälkään, ylläpitää lasten ravitsemusta, tarjota vanhemmille tehokkaita kannustimia ilmoittaa lapsensa uudelleen kouluun ja ehkäistä koulutuksen keskeytymistä erityisesti tyttöjen keskuudessa. Kouluruokaohjelmat voivat lisäksi auttaa paikallisia talouksia toipumaan koronapandemian vaikutuksista, sillä jokaista 100 000 kouluruokaa saavaa lasta kohden luodaan 2000 työpaikkaa. Näin tuetaan vakaita markkinoita, edistetään paikallista maataloutta ja vahvistetaan paikallisia ruokajärjestelmiä.

Toimintaryhmään tulee osallistumaan kehitysyhteistyöjärjestöjä, lahjoittajia sekä yksityissektorin ja kansalaisyhteiskunnan organisaatioita. Nämä toimijat tukevat hallituksia aiempien kouluruokaohjelmien uudelleenkäynnistämisessä ja uusien kouluruoka-aloitteiden lisäämisessä. Koalition tavoitteena on löytää kestäviä ja innovatiivisia rahoituslähteitä kouluruokaohjelmille, kartuttaa kouluruokaohjelmien kehittämiseen tarvittavaa todistepohjaa ja ohjausta ja tuoda yhteen useita sektoreita tuloksien parantamiseksi maailmanlaajuisesti.

Suomi on ensimmäinen maa, joka tukee kyseistä aloitetta. Kukaan ei kuitenkaan voi saavuttaa tavoitetta yksin, ja WFP odottaa useampien kumppanien liittyvän koalitioon tulevina kuukausina ennen kuin se lanseerataan virallisesti YK:n ruokajärjestelmähuippukokouksessa (UN Food Systems Summit) vuoden 2021 lopussa.

Lataa valokuvia täältä.

###

YK:n World Food Programme on maailman suurin humanitaarinen järjestö, joka pelastaa ihmishenkiä hätätilanteissa, rakentaa vaurautta ja tukee kestävän tulevaisuuden luomista ihmisille, jotka palautuvat konflikteista, luonnonkatastrofeista ja ilmastonmuutoksen vaikutuksista.

Suomi on yksi WFP:n tärkeimmistä perusrahoituksen tarjoajista. Perusrahoituksen ansiosta WFP pystyy toimimaan joustavasti ja reagoimaan tehokkaasti katastrofitilanteissa varmistaakseen, että apu saadaan perille sitä kipeimmin tarvitseville.

Seuraa meitä Twitterissä: @WFP_FI

Lisätietoa työstämme: fi.wfp.org

Aiheet

Yhteistyö Kouluruoka

Ota yhteyttä

Lisätietoja (sähköpostiosoite etunimi.sukunimi@wfp.org):

Anne Poulsen, WFP/Kööpenhamina, puh. +45 4050 3993