Työtä nälkäisten ruokkimiseksi

Kun Rohingya-pakolaiskriisi syttyi elokuussa 2017, Sunee Singh oli yksi ensimmäisistä, jotka reagoivat. Hän työskentelee WFP:n ohjelmaviranomaisena Cox Bazarissa. Kriisin jatkuttua kolme kuukautta, hän kertoo tilanteesta, WFP:n työstä paikan päällä ja omista kokemuksistaan.

Osasitteko odottaa tämän kokoluokan kriisiä?

Olemme avustaneet 34 000 Myanmarin väkivaltaisuuksia pakenevaa Rohingyaa täällä Cox Bazarissa jo vuodesta 1992 asti. Lisäksi olemme tarjonneet ruoka-avustusta 70 000 uudelle pakolaiselle, jotka saapuivat lokakuun 9. päivän jälkeen vuonna 2016. Kun tuhansia lisää alkoi saapua tämän vuoden elokuussa, olimme ensimmäiset, jotka reagoivat. Järjestimme improvisoidun keskuksen Kutupalongin leirille, missä jaoimme korkean energiapitoisuuden keksejä ihmisille, jotka olivat kerääntyneet sinne. Tarjosimme myös lämpimiä aterioita yhteistyökumppanimme Action Contre la Faimin kautta, minkä jälkeen jaoimme myös riisiä. Olimme odottaneet vain muutamia tuhansia ihmisiä, joten ajattelimme, että "olemme tehneet tämän ennenkin, joten ei se tule olemaan vaikeaa". Mutta se määrä ihmisiä, joita saapui rajan yli joka ikinen päivä, oli musertava ja ylitti kaikki ennusteemme.

Milloin tajusit, että käsissänne oli valtava humanitaarinen kriisi?

Ensimmäinen shokki tuli, kun minä ja kollegani vierailimme Kutupalongin leirillä syyskuun ensimmäisenä päivänä. Oli perjantai ja olimme suunnitelleet menevämme viikonlopun kunniaksi brunssille, mutta päivä muuttuikin sellaiseksi, jota emme osanneet odottaa.

Lapset itkivät, aikuiset olivat epätoivoisia ja shokissa.

Tuhannet perheet olivat saapuneet yöllä ja lisää tuli koko ajan. Kaikkialla oli hämmentyneitä ja traumatisoituneita ihmisiä. Aluksi tulijat olivat pääasiassa naisia ja lapsia. Lapset itkivät, aikuiset olivat epätoivoisia ja shokissa. Se oli ensimmäinen kerta, kun näin "nälän kasvot" niin suuressa mittakaavassa. Samaan aikaan myös satoi kaatamalla. Suurin osa pakolaisista käveli ympäriinsä läpimärkinä, paljain jaloin mutaisessa vedessä ja vähäiset tavarat tungettuna vanhaan WFP:n riisipussiin. Olimme ruokkineet näitä samoja ihmisiä Myanmarissa. Sinä päivänä minä ja muut humanitaarisen työn tekijät tajusimme tämän kriisin laajuuden.

Miten suunnittelit tarvittavan toiminnan?

Kun sijaistin WFP:n toimiston johtajaa Cox Bazarissa, koordinoin muiden järjestöjen kanssa selvittääksemme tarpeen määrän ja sen, miten jakaisimme työn keskenämme. Oli selvää, että WFP oli ainoa, jolla oli kapasiteettia tarjota ruoka-avustusta tarvittavissa määrin.

Eid-juhlapyhän takia toimistomme oli suljettu ja kodistani tuli tapaamispaikka kollegoilleni WFP:ltä ja muista järjestöistä. Joka päivä pyrimme tarkastamaan ja varmistamaan tiedot, joita oli saatavilla, minkä pohjalta teimme toimintasuunnitelman myöhään illalla ja täydensimme varastoja aamuisin.

Millaisia haasteita toiminnan alkuvaiheissa ilmeni?

Merkittävin saapumiserä kesti noin kolme viikkoa, ja sen jälkeinen erä oli kaikkein haastavin. Kun väentulva saavutti huippunsa, meidän täytyi keskittää valtavasti energiaa saadaksemme tietoa saapujien määrästä ja tarkoista sijainneista. Monissa niistä paikoista ei ollut kattavaa tietoverkkoa, joten meidän oli vaikea koordinoida avustustyötä.

Suurin osa kollegoistani, mukaan lukien toimistomme johtaja, olivat muualla Eid-lomien takia, joten meidän täytyi toteuttaa operaatiomme alimiehityksellä. Siitä huolimatta jokainen henkilökuntamme jäsen työskenteli väsymättä kellon ympäri toimittaakseen elintärkeää ruokaa sitä tarvitseville. Jopa hallinnollinen assistenttimme Akhter, joka ei ollut koskaan aiemmin työskennellyt ruuanjaon parissa, päätyi ottamaan vastuulleen koko ruuanjakelu-prosessin yhdessä juuri perustetuista kohteista.

Millaisia tunteita koit ensimmäisten päivien aikana?

Vaikka tiesimme, millaisia kauheuksia ihmiset olivat kokeneet, niiden vaikutusten todistaminen tuntui todella raskaalta. Jokaisella pakolaisella oli hirveitä tarinoita kerrottavanaan. Aivan ensimmäisenä päivänä, kun väentulva oli suurimmillaan, kollegani ja minä pelastimme todella hauraan ja traumatisoituneen nuoren tytön, joka oli istunut tien vierellä täysin ilman vaatteita. Sateesta huolimatta, hän oli ilmeisesti istunut liikahtamatta samassa kohdassa kolme päivää. Aavistin, että hän oli mahdollisesti raiskauksen uhri. Meille myöhemmin selvisi, että hänet oli tosiaan joukkoraiskattu muutaman päivän sisällä siitä, kun hän oli saapunut Bangladeshiin Myanmarista. Me peittelimme hänet shaalilla ja sadetakilla, annoimme ruokaa ja veimme hänet Lääkärit Ilman Rajoja –järjestön sairaalaan saamaan hoitoa.

Operationaalisesta näkökulmasta koimme myös monia vaikeita hetkiä, kun ihmisjoukot olivat hallitsemattomia, tai kun ruokavarastomme loppuivat ennen kuin kaikki olivat saaneet ruokaa.

Oli aikoja, kun tuntui että muserrun. Vaikka olin aiemminkin sijaistanut toimistomme johtajana pitkiäkin aikoja, minua ei ole koulutettu johtamaan näin suuren luokan kriisioperaatioita. Siitä huolimatta, esimieheni valoi minuun itseluottamusta ja paikallisten kollegojeni, etätuen ja –ohjeistuksen avulla pystyin lopulta varmistamaan, että WFP teki parhaansa tavoittaakseen avustuksellaan mahdollisimman monta ihmistä.

Rohingojen hätä teki minut hyvin nöyräksi. Sen takia pystyin keskittymään työni tarkoitukseen.

Ruokajakelun johtamisen lisäksi hoidin myös monia muita tehtäviä, kuten osallistuin useisiin tapaamisiin, tein suunnitelmia varastoinnin ja ruokavarantojen suhteen ja kirjoitin raportteja tilanteesta. Tein töitä taukoamatta heräämisestäni iltamyöhään asti. Joka aamu heräsin kokien ahdistusta ja painetta siitä, että saammeko ruokittua mahdollisimman monta ihmistä. Usein nukkumaan mennessäni koin kuitenkin ylpeyttä aikaansaaduista onnistumisista.

Kollegani kertoivat, että selvisin työstä tyynenä ja selkeällä otteella. Luulen, että Rohingojen hätä teki minut hyvin nöyräksi. Sen takia pystyin keskittymään työni tarkoitukseen. Se oli ensimmäinen kriisikokemukseni, joten muistutin itseäni olemaan kiitollinen siitä, että sain oppia niin paljon niin lyhyessä ajassa.

Miltä tuntuu tehdä töitä näin suuren kriisin parissa, ja koetko, että työlläsi on merkitystä?

Eräs kollegoistani kertoi, kuinka yhden ruuanjakelun aikana joku avustamistamme ihmisistä oli sanonut, että "WFP on kuin äiti, sillä se ruokkii". WFP on ainoa paikan päällä olevista järjestöistä, joka tarjoaa ruoka-avustusta näin laajassa mittakaavassa. Olemme ruokkineet, ja ruokimme vastakin, satojatuhansia ihmisiä, olemme rakentaneet sillan ja tuemme yhteistyökumppaneitamme, jotka avustavat naisia ja lapsia, ja tarjoavat turvallisen ympäristön heille. Joten uskon todella, että työllämme on suuri ja tärkeä merkitys. Olen todella ylpeä ja onnekas saadessani olla osa tätä työtä, etenkin, kun sain olla osallisena siinä alusta asti.

Lisää tietoa Rohingojen tilanteesta löydät täältä.