Oikeaa yhteyttä löytämässä ultra-linkittyneessä maailmassa

Herään, käännyn ympäri, nappaan puhelimeni. Avaan somefeedini, skrollaan, skrollaan, skrollaan — #TGIF, #TBA — tiedän, mitä tuttujeni elämissä on meneillään, mukaan lukien sen tytön, jonka tapasin kesäleirillä kaksitoistavuotiaana. Suljen ensimmäisen sovelluksen ja avaan seuraavan. "Tänään on 10-vuotispäiväsi Facebookissa!"

Olen ollut jäsenenä tällä alustalla jo vuosikymmenen, selaten läpi satoja tuhansia tarinoita, hetkellisesti kurkistanut ihmisten elämiin. Sosiaalinen media on voimakas väline yhteyksien luomisessa; se mahdollistaa tarinoidemme jakamisen. En ollut tajunnut kuinka suuri merkitys sillä voisi olla, ennen kun aloitin uudessa työpaikassa: World Food Programmen Storytellers –projektissa.

Kun WFP aloitti tämän yhteisölähtöisen mediaprojektin, liityin mukaan harjoittelijana. WFP Storytellers tarjoaa koulutusta digitaalisesta mediasta niille samoille ihmisille, joille WFP toimittaa myös ruoka-avustusta. Sitä kautta he saavat tietoa ja taitoa kertoa omia tarinoitaan. Projektin pilotti toteutettiin Jordaniassa — löysimme aiheesta kiinnostuneita jordanialaisia ja Syyriasta paenneita pakolaisia, jotka kokosimme yhteen kouluttajan kanssa. Kun paikka ja alusta olivat paikallaan, sosiaalinen liike otti ensi henkäyksensä.

Aluksi monet ryhmän tytöistä nauroivat ajatukselle, että he perustaisivat Facebook-tilit ja kirjoittaisivat julkaisuja. He sanoivat, ettei heillä ole tarinoita kerrottavana — mutta heillähän tietenkin oli. Kun he ymmärsivät, että heidän äänensä voisi tulla kuulluksi, tarinoita alkoi syntyä.

Pienillä asioilla on merkitystä

Läpi koulutuksen löysimme piilossa olevia lahjakkuuksia. Yksi tarinankertojista paljastui taitavaksi runoilijaksi: hän hyödynsi projektia kirjoittaakseen koskettavia runoja veljelleen, jonka hän oli menettänyt. Tuntematon ihminen maailman toisella puolella oli liikuttunut hänen tarinastaan, ja otti meihin yhteyttä kertoakseen sen hänelle. Tämän kaltaiset yksinkertaiset vuorovaikutukset, ihmiset jotka tapasin ja heidän tarinansa pysyivät mukanani vielä pitkään harjoitteluni päättymisen jälkeen.

Jordanian jälkeen projekti kasvoi ja se vietiin Tšadiin ja Ugandaan, joissa koulutuimme nuoria sudanilaisia ja eteläsudanilaisia pakolaisia. Projekti vietiin myös Guatemalaan, missä se tavoitti ihmisiä, joiden elämiin ilmastonmuutos oli vaikuttanut.

Takaisin sorvin ääreen, valmiina tekemään lisää

Kaksi vuotta myöhemmin palasin WFP:lle samaan aikaan, kun suunnitteilla oli viedä Storytellers-projekti Bangadeshiin Cox's Bazarin pakolaisleirille, minne lähes 900 000 Rohingyaa oli paennut väkivaltaa, kuolemaa ja kotiensa tuhoa naapurimaa Myanmarista. Kriisistä puhuttiin paljon mediassa, mutta yksikään ihminen, joka todella eli sen painajaisen keskellä, ei ollut juuri saanut omaa ääntään kuuluviin. Siksi etsimme heidät, jotka voisivat tuoda oman tarinansa maailman kuultavaksi.

Hajonneiden talojen ja mutaisten teiden keskellä näin pakolaisleirin kuhisevan elämää. Näillä ihmisillä oli tuhansia tarinoita kerrottavanaan. Puhuimme tarjoamastamme koulutuksesta joillekin nuorille. Ne, jotka olivat jo sosiaalisessa mediassa, kertoivat käyttävänsä sitä pitääkseen yhteyttä perheenjäseniin ja ystäviin, joista he olivat joutuneet erilleen. Jotkut kertoivat, että heillä on anonyymit tilit, joiden kautta he purkavat turhautumistaan ja pysyvät yhteydessä yhteisöihinsä. Monet olivat innostuneita siitä, että he voisivat oppia uusia taitoja ja saisivat kanavan, jonka kautta jakaa tarinoita.

Sosiaalisessa mediassa olemme kaikki samanarvoisia

Lähdin Cox's Bazarista uudenlaisen ymmärryksen kanssa. Olimmepa pakolaisleirillä, kaukaisessa kaupungissa tai vaikka vain kotona, meillä kaikilla on tarinoita, jotka odottavat kertomistaan sekä halu tuntea yhteyttä toisiimme. Sosiaalisessa mediassa me olemme kaikki samanarvoisia, sillä meille on annettu sama mahdollisuus jakaa ja tulla kuulluksi. Välillä jaamme liikaa, joskus taas emme ollenkaan. Välillä rakennamme itsellemme uuden persoonan ja joskus pysymme nimettöminä — mutta se, mikä merkitsee eniten, on olla osa jotain, saada kanava, jonka kautta voimme jakaa oman tarinamme omalla äänellämme, sillä tavalla kuin me itse sen näemme.

Eräs syyrialainen äiti, jonka tapasin Jordaniassa, tiivisti asian näin: "Ollessasi pakolainen, monikaan ihminen ei halua kuunnella sinua. Mutta minä haluan, että kaikki tuntevat tarinani. Haluan, että he kuuntelevat. Haluan, että joku jossain välittää siitä, mitä meille on tapahtunut."

Tutustu Storytellers –tarinankertojien tarinoihin ja näe, mitä heidän Instagram-tilillään tapahtuu!