Skip to main content

WFP täydentää hallituksen tukitoimia COVID-19 pandemian koettelemille köyhille perheille Keniassa

WFP:n työntekijät ja Nairobin suurkaupunkipalveluiden ravitsemutsemusosasto keräävät ravitsemusdataa Nairobin epävirallisten asumusten terveydenhuoltokeskuksista. Kuva: WFP
NAIROBI/KÖÖPENHAMINA – YK:n World Food Programme on aloittanut lahjoittajien elintärkeällä tuella käteissiirtojen ja ravitsemustuen tarjoamisen yli neljännesmiljoonalle ihmiselle, jotka kamppailevat selvitäkseen COVID-19 pandemian vaikutuksista epävirallisissa asumuksissa Nairobissa.

Käteisavustuksen jakaminen alkoi tiistaina, ja se täydentää Kenian hallituksen sosiaalisen suojelun ohjelmia. WFP:n avustus kohdistuu perheisiin, joilla on ollut päivittäisiä ongelmia elättää itsensä jo ennen COVID-19 pandemiaa, ja jotka ovat nyt menettäneet tulonsa pandemian ja sen leviämisen estämiseen liittyvien rajoitusten takia.

WFP tulee avustamaan 279 000 ihmistä Nairobin epävirallisissa asumuksissa käteissiirroilla ja ravitsemustuella kolmen kuukauden ajan Yhdysvaltojen, Suomen, Puolan ja Ruotsin lahjoitusten ansiosta. Kukin perhe saa kuukausittain 4000 Kenian shillinkiä (EUR 33) – tarpeeksi kattamaan puolet neljän hengen perheen ruoka- ja ravitsemustarpeista.

”Työskentelemme läheisesti humanitaaristen kumppanien sekä hallituksen kanssa varmistaaksemme, että avustus saavuttaa ne lapset, naiset, miehet ja vanhukset, jotka tarvitsevat sitä eniten mahdollisimman nopeasti”, sanoi Annalisa Conte, WFP:n maajohtaja ja edustaja Keniassa.

”Köyhät kaupunkilaisperheet elävät yleensä kädestä suuhun ja ovat riippuvaisia jokapäiväisestä työstä epävirallisella sektorilla. Heillä ei ole ruokavarastoja, joten kuukausia kestäneiden rajoitustoimien jälkeen, mukaan lukien joidenkin alueiden liikkumiskiellot, heidän kestokykynsä on venytetty äärimmilleen. He tarvitsevat apuamme nyt.”

WFP myös täydentää terveysministeriön toimia akuutin virheravitsemuksen vähentämiseksi tarjoamalla elintärkeää ravitsemustukea virheravitsemuksen hoitoon 16 000:n alle 5-vuotiaan lapsen, 700:n raskaana olevan ja imettävän äidin sekä 6 800:n vanhuksen joukossa epävirallisissa kaupunkiasumuksissa.

WFP jakaa ravintorikasta, heti käyttövalmista terapeuttista ruokaa virheravituille lapsille ja voimakkaasti ravintorikastettua jauhetta puurona pitääkseen raskaana olevat ja imettävät äidit terveinä.

WFP työskentelee Keniassa läheisesti elinkeinojen ja sosiaalisen suojelun ministeriön, hajauttamisesta ja ASAL:eista (Arid and Semi-Arid Lands) vastaavan ministeriön, terveysministeriön alaisen kansallisen AIDSin ja sukupuolitautien seurantaohjelman, Nairobin suurkaupunkipaveluiden sekä Kenian viestintäviranomaisten kanssa.

Yhdysvaltojen EUR 8,84 miljoonan (USD 10 miljoonan) lahjoitus rahoittaa käteissiirtoja, ravitsemustukea ja sosiaalisen suojelun ohjelmia Nairobissa, Suomen EUR 1 miljoonan (USD 1,1 miljoonan) lahjoitus tukee niin ikään käteissiirtoja ja Puolan EUR 103 000 (USD 117 000) lahjoitus rahoittaa epävirallisten asumusten äitien ja lasten virheravitsemuksen hoitamista.

Ruotsin monivuotisen EUR 2,2 miljoonan (USD 2,5 miljoonan) lahjoituksen avulla WFP vahvistaa edelleen hallituksen sosiaalisen suojelun ohjelmia, kestokykyä sekä kykyä vastata shokkeihin. WFP on sijoittanut teknisiä työntekijöitä avustamaan turvaverkkojen, kestokyvyn ja sosiaalisen suojelun ohjelmien suunnittelussa, toteutuksessa ja seurannassa.

 

                                         #                           #                            # 

 

YK:n World Food Programme on maailman suurin humanitaarinen järjestö, joka pelastaa ihmishenkiä hätätilanteissa, rakentaa vaurautta ja tukee kestävän tulevaisuuden luomista ihmisille, jotka palautuvat konflikteista, luonnonkatastrofeista ja ilmastonmuutoksen vaikutuksista.

Suomi on yksi WFP:n tärkeimmistä perusrahoituksen tarjoajista. Perusrahoituksen ansiosta WFP pystyy toimimaan joustavasti ja reagoimaan tehokkaasti katastrofitilanteissa varmistaakseen, että apu saadaan perille sitä kipeimmin tarvitseville.  

Seuraa meitä Twitterissä: @WFP_FI, WFP_Kenya, WFP_Africa

Aiheet

Kenia Käteissiirrot Terveyskriisit Ravitsemus

Ota yhteyttä

Lisätietoja (sähköposti etunimi.sukunimi@wfp.org):

Anne Poulsen, WFP/Kööpenhamina, puh. +45 4050 3993