Sukupuolten välinen tasa-arvo: kamppailu jatkuu kriisienkin keskellä
Lehmät. Lehmissä ei ole mitään vikaa. Päinvastoin: saatat saada niistä ravintosi − olettaen, että ne selviävät ajoittaisesta kuivuudesta. Ne saattavat jopa pitää sinulle seuraa. Toisaalta jos elämäsi pyörii ainoastaan lehmien ympärillä, sinulla on ongelma.
Kasvaessani Kenian maaseudulla en tiennyt kovin paljosta muusta kuin lehmistä. Niinpä äitini mielestä minun oli syytä muuttaa niin kauas kuin mahdollista. Hän vaati, että menen kouluun. Minä menin − ja niin menivät myös sisareni. Maailmamme laajeni kuin poksahtaen. Rupesimme näkemään jopa lehmät eri tavalla: ymmärsimme, mihin ne liittyivät isommassa mittakaavassa.
Afrikassa, Aasiassa ja Etelä-Amerikassa koulutus ei ollut itsestäänselvyys maaseudulta tuleville tytöille − tytöille kuten Zoila Esperanza Morán, joka on q'eqchi'-alkuperäiskansan jäsen Guatemalasta. Toisin kuin minun äitini, hänen äitinsä päätti pitää hänet poissa koulusta. 15-vuotiaana naimisiin mennyt Zoila sai kolme lasta. Parin seuraavan vuosikymmenen ajan köyhyydestä tuli hänen toinen nahkansa.
Vielä nykyäänkin kymmenet miljoonat tytöt jäävät luokan ulkopuolelle. On järkyttävää, kuinka paljon tietoa, henkilökohtaista potentiaalia ja taloudellisen hyvinvoinnin edellytyksiä samalla heitetään hukkaan.
Mutta jotkut asiat ovat muuttuneet. Nuoruudessani ei ollut maailmanlaajuisia verkostoja eikä yhteisiä pyrkimyksiä tyttöjen kouluttamiseksi. Nykyään on. Kestävän kehityksen tavoitteet antavat meille moraalisen tuen ja poliittisen halun tehdä tyttöjen koulutuksesta maailmanlaajuista vuoteen 2030 mennessä. Yllämmekö tavoitteeseen? Emme tiedä sitä vielä. Ja mitä tapahtuu Zoilan kaltaisille ihmisille, jotka ovat jo liian vanhoja mennäkseen kouluun?
Riippuu siitä, mitä tarkoitamme sanalla koulu. Nykyään Zoila opettelee innoissaan uusia taitoja. Olemme World Food Programmella (WFP) aloittaneet projektin parantaaksemme maaseudulta kotoisin olevien naisten taloudellisia toimintamahdollisuuksia yhdessä sisarjärjestöjemme FAO:n ja UN Womenin kanssa. Zoila Guatemalassa ja hänen kohtalotoverinsa Etiopiassa, Kirgiisiassa, Liberiassa, Nepalissa, Nigerissä ja Ruandassa oppivat yrittäjyydestä, liiketoimintasuunnitelmien kehittämisestä, laskemisesta ja lukemisesta. Heille tarjotaan laadukkaita siemeniä, lannoitteita ja koneita sekä näytetään, kuinka ruoan prosessointia ja säilytystä voidaan parantaa. Maanviljelyn ja koulunkäynnin ei sittenkään tarvitse olla riidoissa keskenään.
Siitä huolimatta seilaamme toivon ja epätoivon välillä. Tavoitellessamme sukupuolten välistä tasa-arvoa ja ruokaturvaa joudumme kasvokkain konfliktien, pakolaiskriisien, ilmastonmuutoksen ja muiden hankalien asioiden kanssa. Hätä-avustus on edelleen valtava osa WFP:n työtä − niin Jemenissä, Syyriassa, Etelä-Sudanissa, Somaliassa, Koillis-Nigeriassa kuin muualla maailmassa. Naisten ja tyttöjen elämän parantaminen tarkoittaa, että samalla kun toinen käsi taistelee tuulimyllyjä vastaan, toinen yrittää rakentaa.
Jatkuva tasapainottelu katastrofien torjunnan ja tulevaisuuden parantamisen välillä ei ole helppoa. Mutta meillä on Pohjoismaissa voimakkaita tukijoita. Sen lisäksi, että Pohjoismaat ovat yksi WFP:n anteliaimmista tukijoista, ne ovat auttaneet tuomaan sukupuolten välisen tasa-arvon maailmanlaajuisten tavoitteiden keskiöön.
Äitini visio auttoi minua tulemaan ihmiseksi, joka olen nyt: nainen, jonka juuret ovat Afrikan maaseudulla, auttamassa heitä, jotka eivät tule yhtä suosiollisista olosuhteista kuin minä. Mutta Pohjoismaiden tuki on suurelta osin se, joka auttaa minua pysymään tällä polulla.