Kolumbiassa lasketaan aseet rauhan rakentamiseksi
Ihmiset ovat kärsineet konfliktista ja väkivallasta sukupolvien ajan — nyt tietä näyttävät projektit, joissa entisille taistelijoille ja uhreille opetetaan ruoantuotantoa
Tämä teksti osa artikkelisarjaa, joka juhlistaa World Food Programmen (WFP) Roomassa 10. joulukuuta vastaanottamaa vuoden 2020 Nobelin rauhanpalkintoa.
Koulutus- ja uudelleenyhdistämiskeskus saattaa kuulostaa nimensä puolesta uhkaavalta, mutta kyseessä on paikka, jossa Kolumbian konflikteihin osallistuneet entiset taistelijat voivat oppia siipikarjan- ja kalankasvattamista World Food Programmen (WFP) tuella.
"Rauha on tie" - tämä yksinkertainen viesti lukee muraaleilla koristetun rakennuksen yhdessä ulkoseinässä ja tältä viestiltä taistelevat osapuolet ovat ummistaneet silmänsä 52 vuoden ajan.
Joka päivä tässä paikassa 187 entistä taistelijaa ja heidän perhettään ottaa osaa maanviljelysprojekteihin osana prosessia, jossa heidät tuodaan osaksi yhteiskunnan valtavirtaa. Areuquitan kunnassa sijaitseva keskus on isoin laatuaan koko maassa.
Tavoitteena on kouluttaa ihmisiä monipuolistamaan sekä ruuan tuotantoa että kulutusta, tarjoten samalla pääsyn paikallisille markkinoille. Entisille taistelijoille tämä tarkoittaa paluuta heille tuttuun aloituspisteeseen — monet heistä ovat kasvaneet maaseudun maanviljelijäperheissä.
"Nälkäinen väestö ei voi liikkua eteenpäin, vaan pelkästään taaksepäin."
Edgar Guevara oli 15-vuotias liittyessään FARC-sissiliikkeeseen (Fuerzas Armadas Revolucionarias de Colombia) kahden veljensä kanssa. Kolumbian hallituksen ja FARC:in välinen rauhansopimus torjuttiin aluksi äänestäjien toimesta, mutta hyväksyttiin vuonna 2016, jolloin Edgar laski aseensa ja poimi työkalunsa — viljelläkseen sipuleita. "Ruoka on kaikista tärkein asia kenen tahansa elämässä — riippumatta asuinpaikastasi tai siitä, mitä teet", hän sanoo. "Nälkäinen väestö ei voi liikkua eteenpäin, vaan pelkästään taaksepäin."
Tämä prosessi kuvastaa suurta muutosta Edgarin ja muiden entisten taistelijoiden ajattelutavassa. He tietävät, mikä on vaakalaudalla.
"Emme halua nähdä enää yhdenkään kolumbialaisen kuolevan absurdissa konfliktissa", sanoo Edgar. "Meidän on paljon parempi keskittyä ruoantuotantoon, sadonkorjuuseen ja pelloilla työskentelyyn, jotta Kolumbia voi kukoistaa ja jotta lapsillemme voidaan taata pääsy koulutukseen ja töihin. Tätä me haluamme."
Toivon keräämistä
Väkivalta pakottaa perheet pakenemaan kodeistaan, luoden samalla hedelmällisen maaperän nälälle, joka luo omalta osaltaan lisää epävakautta. Väkivaltaisuuksien määrän noustessa World Food Programme (WFP) on tänä vuonna tehostanut väkivallasta, pakkomuutoista tai aresteista kärsivien yhteisöjen tukitoimia. WFP toimittaa humanitaarista avustusta yli 110 000 ihmiselle.
Georgina on yksi näistä ihmisistä. Hänen isänsä tapettiin hänen ollessa vasta vauva. Nyt Georgina haluaa jättää kivuliaan menneisyytensä taakseen ja antaa lapsilleen toivoa työskennellessään Panamá de Araucassa sijaitsevassa yhteisöpuutarhassa.
"Minun ei enää tarvitse ostaa vihanneksia, sillä täällä minua on opetettu kasvattamaan niitä", sanoo Georgina. "Tämä antoi minulle mahdollisuuden tarjota lapsilleni ruokaa, viettää aikaa heidän kanssaan ja jakaa satoa muiden perheiden kanssa. Kokemistani asioista huolimatta minulla on mahdollisuus mennä eteenpäin."
Kolumbiassa on enenevissä määrin tämänkaltaisia projekteja, joissa tuhannet perheet jakavat yhteisen rauhan ja sovinnon tilan. WFP on tukenut näitä prosesseja ja tulee myös jatkamaan työtään yhteisöjen vahvistamiseksi. Työtä tehdään ruokaturvan parantamisen ja rauhanrakentamisen avulla.
Koulutusta rauhan puolesta
José Antonio Galánin koulu Saravenan kaupungissa, Araucan luoteisosissa tarjoaa todisteita siitä, että rauha on kehityksen ja uusien mahdollisuuksien kulmakivi. Joka päivä koulu avaa ovensa konfliktien uhreille, maahanmuuttajille, entisten taistelijoiden lapsille ja vammaisille lapsille.
"Olemme todistaneet tilanteita, joissa lapset itkevät nälästä."
Koulun johtajalla Emperatriz Montesilla on holistisia ja innovatiivisia lähestymistapoja koulutukseen ja nämä lähestymistavat osallistavat myös laajempaa yhteisöä. Tilanteesta ja opiskelijoiden elinolosuhteista johtuen tämä prosessi ei ole kuitenkaan ollut kovinkaan sujuva.
"Vuonna 2018 saimme selville, että koulumme 872 opiskelijasta 420 oli kärsinyt väkivallasta, 72 opiskelijalla oli ainakin yksi sukulainen, joka oli "kadonnut", ja 32 opiskelijaa asui perheenjäsenten kanssa, jotka olivat loukkaantuneet maamiinojen takia", hän sanoo. "Moni opiskelijoistamme eli äärimmäisessä köyhyydessä ja virheravitsemuksen määrä oli korkea. Emme voineet opettaa heille matematiikkaa, samalla kun heidän oma arkensa oli yhtä tragediaa. Olemme todistaneet tilanteita, joissa lapset itkivät nälästä."
Vuonna 2019 koulu alkoi kehittää WFP:n tukemana tuottavia projekteja, kuten maanviljelykoulutusta ja kalankasvatusta. Kaikista haavoittuvaisimmat perheet saivat ostoksiin tarkoitettuja kuponkeja.
Emperatrizin unelmana on rakentaa rauhaa koulutuksen ja ruokatuotannon muodostamalle perustalle.
Koronaviruspandemian alkaessa koulun vihannespalsta avattiin yhteisölle. Palstasta huolehtiminen pitää nuorimmaiset kiireisenä, keventäen samalla ruuan tarjoamisen taakkaa. Viljeltyjen hedelmien ja vihannesten monipuolisuus edistää myös terveellistä ruokavaliota.
"Kylvimme korianteria, kurkkuja, tomaatteja, punajuuria — en ollut koskaan nähnyt punajuurikasvia! Opimme niin paljon. Nyt lapseni tietävät, miten kaikkia näitä vihanneksia kylvetään; se on siunaus!", sanoo Maria Romero, venezuelalainen äiti, jonka kaksi lasta opiskelee koulussa.
WFP vastaanotti vuoden 2020 Nobelin rauhanpalkinnon 10. joulukuuta 2020. Kolumbia toipuu yli puolen vuosisadan mittaisesta väkivallasta ja konfliktista ja WFP:llä on keskeinen rooli maan rauhanrakennusprosessissa. WFP on tukenut maan rauhanprosessia alusta saakka, tarjoamalla avustusta sekä uhreille että entisille FARC-taistelijoille ja estämällä lasten rekrytoinnin aseellisiin ryhmiin. WFP:n projektit vahvistavat yhteisöjen sosiaalistaloudellista uudelleenyhdistämistä, ruoka- ja ravitsemusturvaa ja sosiaalista osallisuutta.
Vuodesta 2017 saakka WFP on tukenut kahdeksaatoista entisten FARC-taistelijoiden koulutus- ja uudelleenyhdistämiskeskusta 8 departementin alueella ympäri maata. Oppilaitoksissa toteutetaan tuottavia projekteja, joissa taloudellinen uudelleenyhdistäminen tunnistetaan askeleena kohti rauhanrakennusta. Projektit tukevat myös naisten taloudellista omavaraisuutta, naisten oikeuksien täydellistä tunnustamista ja sukupuolittuneen väkivallan ehkäisemistä.