Skip to main content

Maailmassa jopa 783 miljoonalla ihmisellä ei ole riittävästi ruokaa. Tuoreimpien arvioiden mukaan 41 miljoonaa ihmistä 51 maassa on vaarassa ajautua nälänhätään – eli nälän äärimmäisimpään muotoon, joka voi johtaa kuolemaan joko nälkiintymisen tai sairauden seurauksena. Jo nyt tietyt alueet Jemenissä, Etelä-Sudanissa ja Madagaskarissa ovat nälänhädän kourissa tai lähellä sitä.

Vitamiineja, kivennäisaineita ja muita ravintoaineita sisältämättömän ruokavalion seuraukset vaikuttavat miljoonien ihmisten terveyteen ja elinmahdollisuuksiin – sekä varjostavat yhteisöjen ja kokonaisten maiden tulevaisuutta.

Vaikka maailmassa tuotetaan riittävästi ruokaa kaikkien maapallon ihmisten ruokkimiseen, maailma ilman nälkää – kuten on linjattu Agenda 2030-tavoiteohjelmassa ja erityisesti kestävän kehityksen tavoitteessa 2 – on edelleen haasteellista saavuttaa. Tavoitetta hankaloittaa erityisesti konfliktien, ilmastonmuutoksen, katastrofien sekä rakenteellisen köyhyyden ja eriarvoisuuden aiheuttama myrkyllinen yhdistelmä. Kuluneen vuoden aikana COVID-19-pandemian sosioekonomiset seuraukset ovat pahentaneet tilannetta entisestään, sillä ne ovat ajaneet miljoonat haavoittuvassa asemassa olevat ihmiset entistä pahempaan ruokaturvattomuuteen.

Keskeisimmät syyt nälkään

Konfliktit

60 prosenttia maailman nälkää näkevistä ihmisistä asuu konfliktien koettelemilla alueilla. Kymmenestä pahimmasta nälkäkriisistä jopa kahdeksassa konfliktit ovat pääsyy nälkään (kuten esimerkiksi Jemenissä, Etelä-Sudanissa, Kongon demokraattisessa tasavallassa ja Syyriassa).

Mitä me teemme

Ruoka- ja ravitsemusavustus
Syyria, Aleppo. Lapset jonottavat leipää yksin tai vanhempiensa kanssa ennen koulun alkua. Kuva: WFP/Hussam Al Saleh

WFP toimittaa elintärkeää ruoka- ja ravitsemusavustusta ympäri maailmaa ihmisille, jotka ovat jääneet loukkuun tai joutuneet lähtemään kotiseudultaan taisteluiden takia. Paikallisten kumppaneidemme avulla tavoitamme apua tarvitsevat jopa syrjäisimmillä alueilla. Kun kaikki muut reitit ovat suljettuja, käytämme esimerkiksi mönkijöitä ja ilmapudotuksia.

Avustuksemme auttaa rakentamaan tietä rauhaan, mikä tunnustettiin myös Nobelin rauhanpalkinnon myöntämisellä WFP:lle vuonna 2020.

Rauhan näkymät
Mitib Ibrahim (vas.) ja Mohammed Jama'a (oik.) ovat eri heimoista ja tutustuivat toisiinsa työskennellessään yhdessä kastelukanavan kunnostustöissä Ramadissa. Kuva: WFP/David Orr

Tukholman kansainvälisen rauhantutkimusinstituutin (SIPRI) kanssa tehdyn yhteisen tutkimuksen alustavat tulokset ovat osoittaneet, että WFP:n työ parantaa osaltaan rauhan näkymiä mm. parantamalla kiistanalaisten luonnonvarojen saatavuutta; kasvattamalla sosiaalista yhteenkuuluvuutta ja ratkaisemalla epäkohtia yhteisöjen sisällä ja niiden välillä; sekä lisäämällä mahdollisuuksia ja luottamusta ihmisten ja hallitusten välillä vahvistamalla valtion vastuullisuutta ja palveluiden toteutumista. Tutkimuksessa keskityttiin El Salvadoriin, Irakiin, Kirgisiaan ja Maliin.

Ilmastonmuutos

Ilmastonmuutokseen liittyvät shokit, kuten tulvat tai kuivuus, vakuttavat miljoonien ihmisten elämään ja toimeentuloon. Ne pahentavat köyhyyttä, nälkää ja sosiaalisia jännitteitä. WFP auttaa hallituksia ja yhteisöjä ymmärtämään näitä kasvavia riskejä ja toteuttamaan kohdennettuja toimenpiteitä, joilla hallitaan ilmastoshokkien vaikutusta ruokaturvaan.

 

Mitä me teemme

Ennakoiva toiminta
WFP:n henkilökunta selittää rekisteröintiprosessia Irosinin yhteisön jäsenille, jotka osallistuvat ennustepohjaiseen rahoitushankkeeseen. Kuva: WFP Philippines/Arete

WFP:n ennakoivan toiminnan ohjelmassa käytetään ennakkovaroitusjärjestelmiä humanitaaristen toimien käynnistämiseksi ennen kuin äärimmäiset sääilmiöt vaikuttavat yhteisöihin. Tällöin yhteisöt voivat suojella itseään, kotejaan ja karjaansa sekä ostaa elintarvikkeita ja muita välttämättömiä tavaroita.

Ilmastofiksut energiaratkaisut
Ruanda. Koulun kokki Felicien Rwatangaro. Kuva: WFP/Daniel Kibsgaard

Varmistaakseen, että ihmiset voivat valmistaa ja kuluttaa ruokaa turvallisesti, WFP helpottaa nykyaikaisten ruoanlaittoratkaisujen - kuten kaasuliesien, pienikokoisten kaasuttimien tai sähköisten painekattiloiden - saatavuutta. WFP pyrkii myös voimaannuttamaan pienviljelijöitä levittämällä kestävästi energialaitteita ja -palveluja tuottavaan käyttöön maatalousmarkkinoiden kehityksen edistämiseksi.

Katastrofit

Kun maanjäristys, pyörremyrsky, hurrikaani tai muu katastrofi iskee, WFP on ensimmäisenä paikalla toimittamassa ruokaa ja muuta elintärkeää avustusta ihmisille, jotka ovat menettäneet kaiken.

Mitä me teemme

Logistiikka
Logistiikka-työntekijät tarkastavat suojavarusteita, joita puretaan lämpötilavalvotussa varastossa Juban Lologossa. Kuva: WFP/Giulio d'Adamo

Järjestöjen välisen Logistiikkaklusterin johtajana WFP huolehtii koordinoinnista ja tiedonhallinnasta laajamittaisten katastrofien yhteydessä.

Yhteydet
Haiti, Port au Prince. Tietoliikennemasto. Kuva: WFP/Rein Skullerud

WFP johtaa Hätäviestintäklusteria, joka ylläpitää elintärkeitä yhteyksiä hätätilanteissa. WFP:n tietotekniikan ja viestinnän hätätukitiimi FITTEST (Fast IT and Telecommunications Emergency and Support Team) on valmis toimimaan missä tahansa päin maailmaa viestintä- ja tietotekniikkaverkkojen luomiseksi ja palauttamiseksi.

Paikkatietoanalyysit
Paikkatietoanalyysi. GIS-kuva.

Kohdennetut paikkatietoanalyysit osoittavat luonnonkatastrofien välittömät vaikutukset ja mahdollistavat nopeamman, tarpeisiin mukautetun reagoinnin. Paikatietojärjestelmämme työkalut, kuten ADAM (Automatic Disaster Analysis & Mapping), kartoittavat maanjäristyksiä ja troppisia pyörremyrskyjä 24/7.

Eriarvoisuus

Eriarvoisuus rajoittaa ihmisten mahdollisuuksia ja lisää nälkää. Esimerkiksi työpaikkojen, rahoituksen ja markkinoiden saatavuuden parantaminen voi nostaa ihmiset nopeasti pois köyhyydestä, kasvattaa heidän tuottavuuttaan ja ostovoimaa, sekä elvyttää paikallisia markkinoita.

Mitä me teemme

Food assistance for assets
Kakhobwen kastelujärjestelmä DFID:n rahoittamassa Prosper-ohjelmassa Malawissa. Kuva: WFP/Badre Bahaji

WFP:n Food Assistance for Assets -ohjelmassa ihmiset työskentelevät käteistä tai ruokaa vastaan yhteisön hankkeissa, kuten tuottamattoman maan kunnostamisessa. Yksityissektoriin keskittyvä Farm to Market Alliance -ohjelma puolestaan yhdistää pienviljelijät markkinoille, ja auttaa heitä monipuolistamaan satojaan ja lisäämään liiketoimintamahdollisuuksiaan. 

Käteissiirrot
Malawi. WFP jakaa käteistä kaupungin ja maaseudun kotitalouksille, jotka kärsivät ilmastoshokeista ja COVID-19 taloudellisista vaikutuksista. Kuva: WFP/Badre Bahaji

Alueilla, joilla on toimivat markkinat ja rahoitusjärjestelmät, WFP tarjoaa avustustaan rahan muodossa. Tapahtuivat ne sitten käteisen, kuponkien, pankkikorttien, sähköisen rahan tai mobiilirahan muodossa, käteissiirrot mahdollistavat ihmisille ruokaturvaa ja ravitsemusta parantavat valinnat, sekä tuovat rahaa paikallistalouteen.

Sosiaaliset turvaverkot
Paikalliset kouluviranomaiset ja WFP jakavat kotiin vietäviä annoksia (Take-Home Rations, THR) koululaisille ja heidän vanhemmilleen La Guajiran alueella Kolumbiassa. Kuva: WFP/Miller Choles

WFP tukee hallituksia sosiaalisten turvaverkkojen vahvistamisessa, jotka suojelevat kansalaisia köyhyydeltä, eriarvoisuudelta ja ruokaturvattomuudelta. Pyrimme myös parantamaan näiden järjestelmien kykyä vastata shokkeihin, kuten katastrofeihin tai väestön siirtymiin.

Ruokahävikki

Maatilojen huonot varastotilat johtavat tuholaisiin ja homeeseen, jotka tuhoavat sadon. Teknologian saatavuuden ja markkinoiden puute tarkoittaa, että monien viljelijöiden sadot mätänevät pelloilla, koska sadonkorjuuseen tarvittava työvoima ja taloudelliset investoinnit eivät usein ole saatavilla.

Mitä me teemme

Zero post-harvest losses -hanke
Malawi. Hävikin lopettaminen. Ruoan varastointi varastossa. Kuva: WFP/Badre Bahaji

WFP:n Zero Post-Harvest Losses -hanke opettaa pienviljelijöille parempia sadonkorjuun jälkeisiä käsittelymenetelmiä yhdistettynä yksinkertaisiin mutta tehokkaisiin ilmatiiviisiin varastointilaitteisiin, joilla suojataan satoa hyönteisiltä, jyrsijöiltä, homeelta ja kosteudelta.

COVID-19

COVID-19-pandemia on ajanut miljoonia ihmisiä ruokaturvattomuuteen häiritsemällä tuotantoa, kaupankäyntiä ja elinkeinoja, mikä on jättänyt miljoonat ihmiset työttömiksi.

Mitä me teemme

Common services -palvelu
UNHRD Panama valmistautuu lähettämään suojavarusteita WHO:lle. Kuva: WFP/Elio Rujano

WFP perusti Common Services –palvelun - eli maailmanlaajuisen matkustaja- ja rahtiliikenteen palvelun - jonka avulla humanitaariset työntekijät voivat toimittaa ruoka- ja terveystarvikkeita niille haavoittuvassa asemassa oleville ihmisille eri puolilla maailmaa, jotka muutoin jäisivät ilman tukea.

Ruoka- ja käteisavustus
WFP:n ruokakortti auttaa 800 LGBTI-kotitaloutta pandemian yli. Kuva: WFP/Hetze Tosta

Vastatakseen COVID-19-pandemian sosioekonomisten vaikutusten myötä kasvaneisiin tarpeisiin, WFP on laajentanut käteis- ja ruoka-avustustaan, ja tukenut hallituksia niiden omien sosiaalisten turvaverkkojen vahvistamisessa.