Ääniä Mosulista

Julkaistu 11 Marraskuuta 2016

Kurkistus elämään nk. Islamilaisen valtion vallan alla sieltä paenneiden kertomana

Ihmismeri istuu kilometrien pituisen piikkilanka-aidan takana värikkäiden patjojen, peittojen, laatikoiden ja vaatekassien keskellä. Kaksi miestä kantaa painavaa metallihellaa yrittäen löytää tiensä väkijoukon ja tavarapaljouden keskellä. ”Halusimme varmistaa, että voimme valmistaa ruokaa täällä,” yksi heistä sanoo. ”Haluamme, että tämä tuntuisi kodilta.”

”Koti” on nyt Khazerin pakolaisleiri, turvasatama yli 6000:lle Mosulin taisteluja paenneelle irakilaiselle, joka sijaitsee vain 45 kilometrin päässä. Suurin osa on lähtenyt Mosulin Gogjalin naapurustosta ensimmäisen pakolaisaallon mukana, kun hyökkäys alkoi 17. lokakuuta. Vaikka Irakin turvallisuusjoukot onnistuivat valtaamaan alueen takaisin, jatkuvat taistelut eivät jättäneet muita vaihtoehtoja kuin paeta – ja tehdä niin nopeasti.

Monet leirille saapuvista ovat uuvuksissa, hämmentyneitä ja nälkäisiä. Maailman ruokaohjelma (WFP) tervehtii heitä lämpimällä aterialla ja ruokapaketilla. Kun he ovat asettuneet leirille, he voivat laittaa ruokaa ja saavat WFP:ltä kuukausittaisen ruokapaketin. Paketti sisältää vehnäjauhoja, kikherneitä, papuja ja öljyä. Tähän mennessä WFP on auttanut yli 66,000:ta  konfliktia paennutta ihmistä ympäri Irakia. Osa heistä asuu Khazerin kaltaisissa pakolaisleireissä ja osa puolestaan väliaikaisessa majoituksessa lähempänä kotia.

Leirin jokaisessa nurkassa vuodatetaan kyyneliä ja koetaan tunteikkaita jälleennäkemisiä, samalla kun toiset yrittävät siirtää kantamuksiaan ja asettua aloilleen. Monien todellinen taakka on painavampi kuin heidän kantamuksensa – he kantavat kokemuksiaan elämästä Islamilaisen valtion vallan alla yli kahden vuoden ajalta sekä ahdistuneita ajatuksiaan tulevaisuudesta.

Osa heistä suostui pysähtymään ja antamaan meille kurkistuksen siihen todellisuuteen, jonka vain he ovat kokeneet -  ja jonka muu maailma voi kokea vain heidän kauttaan.


Abdullah tapaa tyttärensä jälleen oltuaan hänestä erossa yli kaksi vuotta. Kuva: WFP/Alexandra Murdoch

Abdullah ja Najah

Abdullah: ”Kun Islamilainen valtio valloitti Mosulin vuonna 2014 me yksinkertaisesti juoksimme. Ilmassa lensi luoteja, oli taisteluja ja kaaosta. Jotenkin jouduimme eroon toisistamme ja Najah jäi jälkeen. Minä ja puolet perheestä pääsimme turvaan, mutta kun palasin hakemaan häntä, kaupunkiin vievät tiet olivat suljettu. En pysty sanoin kuvailemaan, miltä minusta tuntui sillä hetkellä.

Siitä on nyt kaksi vuotta, kaksi kuukautta ja seitsemän päivää kun olen nähnyt tyttäreni. Olen ajatellut häntä jokaisen minuutin jokaisena sekuntina.

Kun näin tyttäreni tänään, minusta tuntui kuin olisin uudelleensyntynyt. Minusta tuntui kuin olisin ollut janoissani lähes kolmen vuoden ajan ja viimein joku antoi minulle juotavaa.

Yritin suojella häntä kaukaa. Lähetin hänelle rahaa ja jopa järjestin hänelle avioliiton tuttumme kanssa, jotta Isis ei pakottaisi häntä naimisiin.”

Najah: ”Olen ollut vankina viimeiset kaksi vuotta – en ole päässyt pois. Koska jäljelle jäivät minä ja äitini, meidän oli lähetettävä viisivuotias veljeni kauppaan, koska hän oli talon ainoa miespuolinen. Helpotus, jota tunnen nyt kun olen taas isäni kanssa, on uskomatonta.

Hussain

Hussain: 62-vuotias Hussain Hamadani istuu tavaroidensa ympäröimänä Khazerin pakolaisleirillä. ”Tämä ei ole koko omaisuuteni,” hän sanoo. ”Nämä ovat perustavaroita. Vaatteita, ruokaa ja hygieniatuotteita. Jätimme kaiken muun kotiin. Tämä on jo toinen kerta, kun meidän on pitänyt muuttaa, ja viime kerralla menetimme kaiken omaisuutemme. Nyt menetämme ne taas.

Kaksi päivää sitten Irakin turvallisuusjoukot valloittivat Gogjalin takaisin, mutta koska taistelut edelleen jatkuivat, meillä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin lähteä. Epäröimme, mutta loppujen lopuksi meidän oli tehtävä valinta elämämme ja tavaroidemme välillä.

Elämä Isisin vallan alla oli traagista.

Pysyttelimme omissa oloissamme, koska emme halunneet aiheuttaa ongelmia, mutta tilanne oli silti hankala. En saanut enää palkkaa. Molemmat poikani työskentelevät vienti-/tuontisektorilla, mutta kaupanteosta tuli mahdotonta ja liiketoiminta loppui.

Onneksi meillä oli säästöjä, joten pystyimme pärjäämään. Toiset joutuivat kerjäämään ruokaa – heillä ei ollut varaa ostaa mitään, koska kaikki oli niin kallista. Koska Isis oli kieltänyt kerjäämisen, heidän täytyi kerjätä salaa. Alussa autoimme sukulaisiamme, mutta ajan kuluessa aloimme pelkäämään, että meiltä itseltämme loppuisi ruoka.


Siskokset Fatima ja Amira tapaavat leirin aidan läpi ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen. Kuva: WFP/Alexandra Murdoch

Fatima ja Amira

Fatima: ”Tänne tuleminen oli todella vaikeaa ja armeija pysäytti meidät monta kertaa. Meidän käskettiin palata takaisin, mutta tiesimme, että alue ei ole turvallinen. Taistelut jatkuvat edelleen, joten jatkoimme matkaa koko perheen voimin.

Löysimme toisemme täällä leirillä juuri tunti sitten.

Elimme 50 metrin päässä toisistamme samassa kylässä, mutta emme ole nähneet toisiamme kunnolla kahteen vuoteen, koska emme voineet mennä ulos.

Oli vaikeaa elämää normaalia elämää. Olin epätoivoinen, peloissani ja minulla oli ikävä perhettäni. Tänään nään siskoni ja äitini ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen ja äitini tapaa tyttärentyttärensä ensimmäistä kertaa ikinä.

Amira: ”Elämä Gogjalissa oli vaikeaa. Isis ei anna naisten poistua kotoa ilman, että he ovat täysin peitettyjä ja edes silloin emme tunteneet oloamme turvalliseksi. Emme voineet soittaa toisillemme, koska kännykät olivat kiellettyjä.”


Hikmet ja hänen kaksi poikaansa kantavat omaisuuttaan leirin läpi. Kuva: WFP/Alexandra Murdoch

Hikmet, Sofian ja Qutaiba

”Lähdimme Gogjalista eilen aamulla. Kun onnistuimme viimein lähtemään, se oli kuin Eid – olimme niin iloisia.

Ensimmäiseksi ajoin partani, koska Isis pakotti minut kasvattamaan sen. Vaimoni pitää minua taas komeana!

Viimeisten vuosien aikana elämäni on ollut hyvin rajoittunutta. Vaimoni Zainab ei ole ollut torilla kahteen vuoteen. Minä tein ruokaostokset, koska hän ei saanut poistua kotoa. Sitten työni loppui, eikä meillä ollut enää tuloja. Meidän piti myydä kaksi autoa, jotta pystyimme ostamaan ruokaa ja muita perustarvikkeita viimeisen vuoden ajan.

Pojat eivät käy enää koulussa. Olimme juuri rekisteröineet heidät tunneille kun kuulimme, että Isis tulisi olemaan vastuussa heidän koulutuksestaan. Olemme täysin tätä vastaan ja päätimme pitää heidät kotona. Se oli minulle kaikista vaikeinta – nämä pojat ovat minun maailmani.”


Tähän mennessä WFP on jakanut ruoka-apua 66 tuhannelle irakilaiselle.

Teksti ja kuvat: Alexandra Murdoch