NAIROBI – Tuhannet ihmiset Somalimaassa saavat lihaa ruokavalioonsa YK:n Maailman ruokaohjelman innovatiivisen aloitteen ansiosta. WFP tarjoaa vanhemmille ruokakuponkeja, joiden avulla heillä on varaa hankkia ravitsevia ruokatarvikkeita paikallisilta markkinoilta.
Päätämme neljäpäiväisen vierailumme syvenevästä humanitaarisesta kriisistä kärsivässä Nigerissä. Näimme Ouallamin ja Maradin alueiden kylissä vanhempien ponnistelevan pystyäkseen ruokkimaan perheensä nälkäkauden alettua tavallista aikaisemmin.
Hätäapua kriisien keskelle
DAMASKOS – Yhdistyneiden kansakuntien Maailman ruokaohjelma (WFP) kasvattaa ruoka-avustustaan tavoittamaan 250 000 ihmistä Syyriassa tämän kuun loppuun mennessä. Suunnitelmana on kaksinkertaistaa avustuksen määrä tavoittamaan 500 000 ihmistä lähiviikkoina.
Me, Yhdistyneiden kansakuntien Maailman ruokaohjelman ja UN Womenin pääjohtajat, omistamme tämän Maailman päivän nuorille tytöille, jotka viettävät päivänsä etsimällä polttopuita, äideille, jotka myyvät ruoka-annoksia ostaakseen polttoainetta perheelleen sekä niille lukemattomille naisille, jotka joutuvat jättämään väliin aterioita, koska ruoan kypsentämiseen tarvittavaa polttopuuta ei ole tarjolla, tai se on liian kallista.